|
|
|
|
|
|
Kausi päättyi tappioon
|
(3.6.2009) |
Kiekon kausi päättyi tappioon, kun paikallisvastustaja Kärsämäen ZSKA voitonhaluisempana joukkueena riisti paikallisottelun voiton kiekkolaisilta maalein 4-8.
Kuvia ottelusta
| | |
|
|
Veikot hakivat pisteet Turusta
(30.5.2009)
| Kiekko kohtasi tänään Impivaarassa Vuorelan Veikot, jotka maalinälkäisempänä joukkueena hakivat selvälukuisen voiton Kiekosta maalein 3-8 |
|
|
|
|
|
|
Näädät kurittivat kiekkolaisia
(30.5.2009)
Perjantaina pelattu Näätä Rollersin ja Kiekon välinen ottelu ratkesi jo toisessa erässä, kun Näädät karkasivat erän aikana viiden maalin johtoon.
Kiekon kovasta yrityksestä huolimatta joukkue ei pystynyt enään kaventamaan ottelua kahden viimeisen erän aikana.
Näädät onnistuivat aivan ottelun viimehetkillä maalin teossa, näin loppulukemiksi kirjattiin 8-2. | | |
|
|
|
|
|
|
 |
Saarinen MM-kisamiehistöön
(26.5.2009)
Kiekko-67:n kapteeni Jesse Saarinen valittiin Suomen rullakiekon MM-kisamiehistöön, joka lähteen kesäkuun alkupuolella Saksan Ingolstadtissa pelattaviin MM-kisoihin.
Kesäkuussa Ingolstadissa pelattavat MM-kisat ovat Saariselle jo kolmannet.
Aikaisemmilta MM-matkoiltaan hänellä on ollut Turkuun tuomisinaan MM-kulta ja -hopea mitalit.
| | |
|
|
 |
Neljäs erä liikaa Kiekolle
(26.5.2009)
Kiekko kohtasi tänään Impivaarassa GrIFK.
Tasainen ottelu ratkesi vasta neljännessä erässä, kun granilaiset onnistuivat päättämään vauhdikkaat hyökkäyksensä kohti Kiekon maalia kolmasti maaliin.
Näiden kolmen maalin ansiosta otteluvoitto kirjattiin lopulta GrIFK:lle maalein 2-5. | |
|
|
 |
Saarinen Suomi-Ruotsi maaotteluun
(20.5.2009)
Jesse Saarinen valittiin sunnuntaina 24.5. Somerolla pelattavan
Suomi - Ruotsi harjoitusmaaottelun miehistöön.
Sunnuntain maaottelu on Saariselle viidestoista rullaleijonapaidassa.
Sunnuntaina pelattava Suomi - Ruotsi
harjoitusmaaottelu alkaa klo 14.00 Someron jäähallissa. | |
| |
|
|
|
|
|
|